Reseptejä

Pistänpä reseptejä muistaessani ylös ensi joulua varten. Lanttulaatikko ei vaateitani täyttänyt, joten siihen on etsittävä uusi resepti. Sen sijaan porkkanalaatikosta tuli erinomaista. Aikaisemmista kokemuksista oppineena jätin siitä siirapin pois, vaikka sitä joka ohjeessa tyrkytetään. Silti laatikosta tuli makeaa, oikein hyvää. Ohjeen perusta on martoilta.

Porkkanalaatikko
-1 kg porkkanoita
-2 dl puuroriisiä
-5 dl vettä
-1 tl suolaa

1. Keitä porkkanat paloiteltuna vähässä vedessä kypsiksi. Keitä riisi samoin kypsäksi. Soseuta porkkanat.
2. Sekoita yhteen porkkanasose, keitetty riisi ja porkkanoiden keitinliemi. Mausta suolalla.
3. Kaada massa voideltuun vuokaan. Kypsennä noin tunnin ajan 200 asteessa.

Karjalanpaisti
-kiloisen verran karjalanpaistilihoja, valmistajia on monta
-porkkanoita reiluina paloina, ehkä neljä viisi
-sipuleita reiluina lohkoina, pari kolme ehkä
-jokunen pippuri, ehkä kymmenen
-jokunen laakerinlehti
-suolaa ripotellen, ei liikaa, koska sen lisääminen onnistuu maistamisen jälkeenkin

Peitä lihat ja muut tarpeet vedellä niin että ne juuri ja juuri sukeltavat. Paista 200-asteisessa (jotkut laskevat alun jälkeen lämpöä) uunissa vähintään 2,5 tuntia. Sammuta uuni ja hyödynnä jälkilämpö. Jos lientä on runsaanlaisesti, kannattaa ylijäämä pakastaa. Minä aion käyttää omani nakkiborssin pohjaksi.

Tätä ruokaa voin vilpittömästi suositella. Valmiiksi pilkotut lihat ovat halpoja, tekemiseen kuluu viidestä kymmeneen minuuttia ja lopputulos on maittava. Maltti on kuitenkin valttia, jotta liha mureutuu.

Siitä joulusta... Vähän ohihan se tällä kertaa hurahti. En ehtinyt mukaan. Luulin että joulu kestää aikamoisen pitempään ja kuvittelin, että tytsy tulee vasta torstaiaamuna, mutta hämmästyksekseni luin, että jo huominen on tavallinen arkipäivä.

Ehdin kuitenkin lukea, kuunnella jouluradioita, kuunnella äänikirjaa ja hiihtää. Ei tälläinen lyhyenläntä joulu hitaalle luonteelleni kuitenkaan oikein sovi. Viipyilevyyttä ei ollut edes sen vertaa kuin halvassa viinissä.

Mutta toisaalta - jatkuuhan joulu vielä tovin. Hiihtohommia ja sitten ehkä jotain jälkiruokaa.

Se ainoa oikea luumukeitto

Kas näin se tehdään!

• Liota kuivattuja luumuja hyvä tovi, päivä tai puoli.
• Keitä luumuja toinen tovi. Niukastele vettä.
• Soseuta keitetyt luumut sauvasekoittimella.
• Lisää kuumaa vettä varovaisesti. Keiton on oltava vahvaa.
• Suurusta varovaisesti (soseutettu seos on jo itsessään melko sakeaa ja kiisselinä kaikki raaka-aineet menevät pilalle).
• Lisää vain ripaus sokeria, ettei se tapa liemen happamuutta.
• Syö kuumana vaniljakermajäätelön kanssa tai jääkylmänä makeutetun kermavaahdon kanssa.

Vielä kerran: Keiton on oltava vahvaa! Muuten karvaan ja makean suloinen liitto jää toteutumatta.

Joulupäivä! Pakkanen kepenee. Ärsyttää. Kohta on taas tekeminen keksiä, kuinka pukea niin ettei palele, mutta pysyy lämpimänä. Koviin pakkasiin se on helppoa, leudompaan vaikeaa.

Pöhnä olo. Jo jonkun kuukauden jatkunut liian aikaisin herääminen on vaivannut. Sisäinen kello ajaa pystyyn neljän, viiden tai kuuden maissa. Sen jälkeen uni tulee vasta päivällä.

Sekin ärsyttää, ettei ole läppäriä - käyttämäni hajosi. Tekisi mieli kirjoittaa puhtaaksi mielen perukoita, mutta jostain syystä en pöytäkoneella onnistu. Pitäisi päästä suljettuun hämärään tilaan, teljetä ovi ja pitää konetta sylissä. Ihme juttu, henkimaailman kuvioita. Pöydän ääressä ulkoinen maailma on liikaa läsnä. Se katkaisee virran.

Olen varannut liikaa ruokaa ja liikaa tekemistä. Se yhdistettynä heikkoon jäsennyskykyyni johtaa siihen, etten saa tehtyä oikein mitään. No, katson leffan ja menen hiihtämään.

Yksi jouluaterioista

Maksaa, muusia ja sipulia. Söin liikaa, pömpöttää. Ei näykkinyt hiihto riittävän suurta koloa vatsanpohjaan.

Ei suklaata, ihanaa!

Huh! Selvisin kauppareissusta ilman suklaata. Helpotti! Kyllä ihminen sitten onkin vimmainen otus, koska hän tietää parhaansa, mutta ei osaa pitäytyä siinä. Suklaan viettelys on vahva. Hetken hurman ja nautinnon vuoksi olen usein kärsinyt pahasta olosta tunteja tai jopa päiviä.

Miksi kevyempi vaihtoehto eli kuuma luumukeitto ja vaniljakermajäätelö tai jääkylmä luumukeitto ja jääkylmä kermavaahto eivät riitä? Omenamousseenkin olen noukkinut ainekset, jos täyteläisempi makeanhimo iskee. Mikä siinä suklaassa onkin? Onneksi olin luja.

Kuuntelin joulurauhan julistuksen. Mielestäni ohjelma oli aikaisempia vuosia lyhyempi. Ehkä olen väärässä, ehkä pakkanen lyhensi ohjelmaa. Tietää ken tietää. Hän tietää, tuo tai se. Joku varmasti - jos ei kukaan muu niin kohtalo tai sattuma.

Turun joulurauhan julistus on huomioitu ulkomaillakin. Jutussa kerrotaan, että "finns' approach to Christmas is still somehow more devout, we emphasise quietness when elsewhere it is more of a party," he says."

Valitettavasti tämä ainoa suomalaisten todellinen juhla taitaa vuosi vuodelta murentua enemmän ja enemmän kaupallisuuden, tehokkuuden ja virikeriippuvuuden alle. Ihmisiltä on kadonnut kyky hiljentyä, keskittyä. Minäkin kirjoitan Radio Suomen lallatellessa taustalla. Ruoat sentään syön hiljentyen. Ensin yhden ruokalajin kerrallaan ja sitten kaikki yhdessä.

Olen ihmetellyt tytsyn riisipuuron salaisuutta. Vastaus on paljastunut. Se on varma. Se on täysmaito. Hyvää tulee täysmaidolla. Aijai ja nam!

Aika valuu käsistä. Jospa nyt viimeinkin hiihtämään.

Voi suklaata, voi!

Päätin etten osta täksi jouluksi suklaata. Ostin kuitenkin. Maha on pullakka ja olo äkläkkä. Ei auta kuin mennä hiihtämään.

Rosollista tuli niin hyvää, että teen sitä vielä toisen satsin, jopa kolmannen. Vaikuttaa siltä, että aikaavievyydestään huolimatta tämä ruoka kannattaa tehdä jatkossakin itse. Mieluummin ostan laatikot kuin rosollin, joskin nyt tein laatikotkin itse.

Keitetään ja pilkotaan:
Punajuurta
Porkkanaa
Perunaa

Pilkotaan:
Omenaa
Sipulia
Suolakurkkua

Kastike:
Löysäksi vatkattua kermaa
Loraus punajuurten keitinlientä
Lusikallinen etikkaa

Nyt kauppaan ostamaan luumukeiton kaveriksi vaniljakermajäätelöä. Sen jälkeen kuuntelen joulurauhanjulistuksen. Ja sitten... (Pärinää!) Hiihtämään! Ilma on rapsakka, toivottavasti ei lauhdu.

Uusi joulu, uudet kujeet

Vietän taas joulun yksin, mieluusti.

Kun eilen kävelin tytsyltä kotiin, muuan tyyppi juoksi ohi puoliparrassaan ja succiksissaan. Kova kaveri - tai sitten ei. Hiihdänhän minäkin pakkasesta riippumatta, mutta niskassani on sentään vaatetta monen moista. Succisten alle sen sijaan ei paljon mahdu. Viluiselta kaveri vaikuttikin. Ei tainnut olla kovinkaan kokenut talviurheilija, mutta muuten ulkoasu oli pro. Kaupunkilaisjuonia.

Jokin päätös kaverin statuksesta on tehtävä. Vaatevalinta oli ehkä typerä, mutta myös kova. Siis kova kaveri. Ja vedetään tuo typeräkin pois. Kokematon lienee oikeampi sana. Yli 20 asteen pakkasia on harvoin. Pukeutumisharjoittelu on eteläsuomalaisittain vaikeaa.

Olen ostanut suurimman osan ruoista. Kerran pitäisi vielä jaksaa kauppaan pinnistää. Toivottavasti ruokaa ei ole liikaa. Laatikot teen kertakäyttövuokiin. Työnnän ylijäämän pakkaseen.

Olen pyrkinyt jouluruoan suunnittelussa keveyteen. En tahdo täyttää itseäni tärkkelyksellä tai suklaalla. Kun muistelen menneitä jouluja, yksi päällimmäisistä mieleeni palaavista asioista on ylensyönti. Viime jouluna en siihen sortunut.

Punaista on luvassa paljon punajuurten muodossa. Teen ainakin borssia ja balsamicossa haudutettuja punajuurilohkoja. Saatan väsätä myös punajuuripateeta. Ja rosolliinkin tulee punajuurta. Ja paljon sipulia, paljon enemmän kuin resepteissä ohjeistetaan. Kallisliha on vielä valitsematta. Halpalihana on naudan maksaa ja karjanlanpaistia. Atrian karjalanpaistilihat olivat etukortilla K:ssa neljä euroa. Lidlistä saman Atrian paketin olisi saanut kolmella eurolla.

Jouluruokavalion on tuettava hiihtoherkkyyttä. Joka hetki voi olla hiihtohetki. Vimma voi iskeä milloin vain. Luvatut lämmöt ovat niin komeita, etten malttane ladulta poissa pysyä kuin sen, kun on pakko. Jossain konsertissa saatan käydä. Varpaat ovat monoilusta muussina. Pitää teipata ne kantapäiden lisäksi.

Kello on jo kahdeksan. On ruvettava toimimaan. Tämän kuun opiskelutavoitteesta olen niin paljon myöhässä, että pänttäämiseen on hyvä tovi joulustakin uhrattava. Lisäksi luen ja kuuntelen äänikirjoja.

Joulumusiikkia

Uni armahti taasen. Laavulla tuulen tuiske mätkäytteli latvoista paakkuja katolle, joten unesta tuli ääninen ja hauras: tömps, tömps, tömps. Viime yö sen sijaan oli raskas ja syvä. Unen myötä palasi taas persoonan perusta. On se vain kumma, kuinka väsymys ihmistä vääntää.

Olen yrittänyt keksiä Spotifyista joulumusiikkia ainaisen triangelilurittelun tilalle. Kaksi kaunista joskin jo ennestään tuttua ja kuunneltua ehdokasta olenkin löytänyt. Ensimmäinen on Kenny G, jonka levyn muistin joskus kauan sitten ostaneeni. Toinen on Emiliana Torrini, jonka levyistä minulle mieluisin on ehdottomasti Fisherman's woman. Noita kelpaa kuunnella kynttilän leimussa, viinilasi kädessä ja vuoden ainoa kokoliha-ateria nenän alla. Ne virtaavat, suovat rauhan.

Emiliana-kullan ansiot eivät rajoitu ainoastaan musiikkiin ja ääneen, vaan hän on kertakaikkisen söpö katsella muutenkin. Ulkonäössä ja persoonassa on mieletön veto.

Mutta ikävä on omaa nuppuanikin. Vain yö pari ja hän tänne taas rientää! Ehkä sitten saan siivilöityä luumukeittoa lämpimänä jäätelön kanssa tai jääkylmänä kermavaahdon kanssa. Voin vain toivoa.

Joulun ote on hellittänyt. Katse on jo enemmän vuodenvaihteessa. Tämä joulu oli minulle mieleen. Niin ei ole aina ollut.

Laavulla joulupäivästä tapaniin

Tekstiäkin pikkuretkestä tulee, kunhan kroppa taas kestää kirjoittamisen eli mieli suo vapauden ajatella.


Märkää oli. Piti pilkkoa suuri kasa ohuita klapeja, ennen kuin lämpö riitti kuivattamaan suurempia puita niin että ne syttyivät. Sihinä vain kävi.


Homma valmis, tulivarmuus saavutettu.


Suhteilla saatu. Langoitettu perushautakynttilä toimii lyhtynä erinomaisesti ja valaisee hämmästyttävän hyvin. Muovikuori hajottaa valon.


Laavulla on mukavan autio tunnelma kaupungin läheisyys huomioiden, mutta sivistyksen merkeistä ei toki eroon pääse.


Aamun tarpeita valmiiksi pilkottuna.


Eestä...


Ja eestä...


Vaatetta oli niin kuin paksuudesta näkyy. Mutta eipä tarvinnut palellakaan, ei istuskellessa eikä makuupussissa.

Kaunis joulupäivä

Olipa kaunis joulupäivä. Viipyilevä ja herkkä. Taidan päättää sen metsän uumenissa laavulla nukkuen.

Kroppa ylenpalttisesti seis

Aioin hiihtämään, mutta kroppani on kertakaikkiaan ja ylenpalttisesti seis. Alkaa tuntua, että olen laihduttanut viimeiset pari viikkoa liian ankarasti, koska palautuminen on epätavallisen hidasta huomioiden, että peruskuntoni on runsaan arkiliikunnan vuoksi ookke muutamasta ylimääräisestä kilosta huolimatta. Pitäisi kai malttaa ja raapia hiilihydraatteja kitusiin niin että olisi mistä ammentaa, vaikka painon lasku hidastuisikin.

Kuuntelen "joulumusiikkia". Ennen osattiin tehdä biisejä, joissa on tarttumapintaa. Nykyajan popin muodottumuus ärsyttää. The Baseballs osaa sentään pistää vähän vastaan.

Tunnin päästä otan paahtopaistin lämpenemään. Tunti siitä ja laitan sen uuniin. Kaikkia punaviinikastikkeen aineksia minulla ei ole, mutta viis siitä. Suurin huoleni on, ettei minulla ole tarpeita vahvaan lihaliemeen, mutta jos keitän hartaasti kokoon paistolientä, niin eiköhän siitäkin jotain synny. Ja jos kastike epäonnistuu punaviinikastikkeena, niin ainahan siihen voi kaataa joukkoon lopuksi maut leikkaavan ruokakerman. Sen jälkeen se kelpaa varmasti. Luulen. Siis minulle kelpaa, hienoille ihmisille ei tietenkään.

Siunattu uni

Siunattu uni, siunattu jouluyö. Kylläpä helpotti. Eilinen oli yhtä sumua, tiheää pisaraa ilma täynnänsä.

Viime yönä myös Herra Bingley ja Herra Darcy saivat Janensa ja Elizabethinsa. Uijui!

Metsä peruttu

Sain kaiken pakattua, mutta en jaksa tai oikeastaan halua lähteä tässä kunnossa rinkkaa kantamaan. Päätäkin yhä kivistää.

Yritän huomenna tai noin uudestaan, mutta muutan taktiikkaa niin, että menen ensin Söpönenälle, syön siellä, ja jatkan sitten matkaa. Söpöltä on selvästi lyhyempi matka laavulle kuin täältä kotoa.

Harmittaahan tämä vähän, mutta mitäpä sitä itseään väsyneenä ja kivistävänä kiusaamaan.

Jytistää

Päätä jytistää, kipu kiemurtelee edessä, jäytää hitaasti mutta kuitenkin. Aion silti uskaltautua metsään. Vähän vain tuo matka arkailuttaa, käveltävää on kymmenisen kilsaa. Toivottavasti rinkka ei lannista puolikuntoista miestä.

Kalorivaje ja aikaisia heräämisiä

Nukahdin suit sait sukkelaan ja raskaasti, mutta samaan malliin heräsinkin. Ja liian aikaisin. Oloni on kehnohko. Nokka vetistelee vähän, mutta perussyy puolitoimintaisuuteeni lienee kuitenkin kalorivaje yhdistettynä hyvin runsaaseen liikuntaan.

Toivottavasti toivun iltaan mennessä sen verran, että jaksan kävellä pakatun rinkan kanssa kymmenen kilometriä laavulle. Pyöräteitä ei ole vieläkään aurattu, joten luvassa on kahlaamista.

Paistan pannulla sipulia, kananmunia ja makkaraa. Pakko on saada sisuksiin jotain rasvaista, jotain joka tuntuu ruoalta ja täyttää kolon vatsassa.

Lähitaloissa nukutaan vielä. Valoja ei näy.

Alentelua ja palauttavaa

Ehdin kuin ehdinkin Alkoon, viittä vaille kahdeksan. Tempaisin alahyllyltä puolentoista litran hanapakkauksen, joka tyrkytti itseään julkeasti ilman pahvikuoria. Valintani perustui ensisijaisesti ekologiseen ajatteluun. Moneen kertaan pakkaaminen on turhaa.

Paketissa lukee Sediba. Siitä on pidetty. Tuolla pärjäänkin pitkään. Sen verran vähän tulee alkoholilla läträttyä. Loppujen lopuksi se on turhaa hommaa. Vaikka keventäisi vain vähän, niin silti yöunet saattavat kärsiä eikä nautinto ole vaivan arvoinen. Ruoanlaitossa viinalla sen sijaan on sijansa.

Kävin myös tiputtamassa koriin pari ruokakermaa. Suklaat olivat jo 30-40 % alennuksessa. Teki mieli, äkeästi himotti. Mutta en ostanut. Viime hetkellä muistin, kuinka paha olo konvehtirasian mässyttämisestä tulee ja kuinka paljon siinä on kaloreita.

Juhlasyömisen paradoksi on se, että juhlina ihmiset antavat itselleen luvan syödä, mutta silti ruoka on hyvää vain niukasti annosteltuna. Kaksi ensimmäistä viipaletta itsepaistettua rapeakuorista ranskanleipää voideltuna oliiviöljyllä, johon on sekoitettu murskattua valkosipulia ja (aurinkokuivattua) tomaattia, vievät kielen ja mielen, mutta jo kolmas tai neljäs pala on liikaa. Muuan antiikin ajattelijan kohtuuden ylistys pätee siis tähänkin asiaan.

Kävelin myös viiden kilsan lenkin. Toivon että se palauttaa kroppaa. Sen verran koville rinkan kantaminen otti. Sellaisen urakan jälkeen ei kannata paikalleen jäädä. Kuuntelin kävellessäni Linnunlaulujen toivekonserttia ja totesin taas kerran, että Luontoillankin lintuasiantuntija Juha Laaksonen on kelpo toimittaja.

On jotenkin riehakas olo, mutta samalla sees. Ehkä se johtuu siitä, että olen kokolailla rakastut ja mieltynyt. On sellainen mieli, että elämässä on mahdollisuuksia.

Huh!

Johan oli urakka! Ei pelkästään kaaoksen vuoksi vaan myös siksi, että juureksilla lastatun rinkan kantaminen kävi työstä kinosten keskellä.

En lakkaa ihmettelemästä, miksi autotiet aurataan ennen pyöräteitä. Autolla kyllä pääsee vaaksaisenkin lumen keskellä, mutta kävellen ja etenkin pyörällä tai kickbikellä se on oleellisesti haastavampaa, viimeksi mainitulla itse asiassa täysin mahdotonta.

Nyt on saatava kaurahiutaleita kitusiin kera maidon. Sorruin myös ostamaan torttutaikinaa. Siinä on paitsi haitallisia transrasvoja niin myös ällöttävä möykky energiaa, joka ei laihdutuskuuriini sovi. Neljästä tortusta kertyy noin 800 kilokaloria, mikä vastaa pienen naisen päivittäisestä tarpeesta puolta ja minunkin kulutuksestani kolmasosaa.

No, tuli aherrettua sen verran, että menkööt tällä kertaa. Eihän minun tarvitse tuon 800 kilokalorin haihduttamiseksi kuin kävellä ripeästi (5 km/h) kaksi tuntia ja 40 minuuttia (eli reilut 13 kilometriä) tai hiihtää yli puolitoista tuntia. Pieneltä naiselta vaaditaan saman kuluttamiseksi paljon pitempiä ponnistuksia.

Alkoon on vielä ehdittävä. Jää muuten punaviinikastike tekemättä.

Sataa lunta

Lumi leijailee, maassa on pehmeää jo hyvä kerros. Näyttää tulevan eteläänkin oiva hiihtojoulu.

Söin aamupalaksi kaalimuhennoksen lopun. Niin paljon kuin sitä rakastankin, on neljäs päivä peräkkäin samaa mössöä liikaa. Nyt on kaikki syötävä loppu, joten on tallusteltava kaupoille. Voi itku sitä inhaa ihmisvilinää! Silti valitsen jonkin markettikeskittymän. Tuleepahan käveltyä ja saan kaiken kerralla.

Suklaata en ennen joulua aio kuitenkaan koriin poimia. Sitä tulee näet mutusteltua pelkän huvin vuoksi, mistä ei seuraa kuin kelju olo. Konvehti pitäisi nauttia kerta-annoksena kahvin päälle eikä mussuttaa koko satsia kerralla.

Jokavuotinen Murobbsin jännityskohde Gävlen olkipukki ei pettänyt taaskaan. Joku tuikkasi sen tuleen. Ilta-Sanomat tietää, että "Gävlen pukki pystytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1966. Pian sen tuhopolttamisesta tuli kansanhuvia. Kerran eräs turisti sytytti sen palamaan, koska luuli, että niin pitääkin tehdä."

Ehkä laskettelen vatsaa ennen lähtöä. Olen yrittänyt säästää Ylpeyden ja ennakkoluulon onnelliset sattumat yhteen kokoavan lopun jouluaattoon, mutta en jaksa, itsekuri ei riitä. Luen sen loppuun jo tänään. Ihquu romantiikkaa, joka ei menetä arvoaan edes moneen kertaan kahlattuna!

Juna vei Söpönenän

Söpönenä lähti pohjoiseen. Junan oli määrä lähteä kello 22.10. Se lähti 22.18. Söpönenä seisoi viivytyksen ajan avaran ikkunan äärellä ja näytti haikealta. Minä kulutin kahdeksan ylimääräistä minuuttia kontaten koiraa, hyppien jänistä, piirtäen sylin kokoisia sydämiä alhaalta ylös ja vedellen taskusta pipoa ja ampuen sillä kohti rakkaita simmuja.

Sitten kävelin kotiin rinkan ja suksien kanssa. Tuli hiki.

Ulko-oven takana odotti kotoa kopsahtanut joulukortti. Siinä oli toive, jonka tulkitsin vaateeksi. Taas on syyllinen olo, joulumielessä särö. Jonkun kotonahan tässä kai pitäisi olla ollakseen hyvä ihminen. Yksinäisissä jouluissa on häpeällinen sävy. No, joulun jälkeen sitten.

Yritän joulumielistyä. Nyt se on alkanut!