Alentelua ja palauttavaa

Ehdin kuin ehdinkin Alkoon, viittä vaille kahdeksan. Tempaisin alahyllyltä puolentoista litran hanapakkauksen, joka tyrkytti itseään julkeasti ilman pahvikuoria. Valintani perustui ensisijaisesti ekologiseen ajatteluun. Moneen kertaan pakkaaminen on turhaa.

Paketissa lukee Sediba. Siitä on pidetty. Tuolla pärjäänkin pitkään. Sen verran vähän tulee alkoholilla läträttyä. Loppujen lopuksi se on turhaa hommaa. Vaikka keventäisi vain vähän, niin silti yöunet saattavat kärsiä eikä nautinto ole vaivan arvoinen. Ruoanlaitossa viinalla sen sijaan on sijansa.

Kävin myös tiputtamassa koriin pari ruokakermaa. Suklaat olivat jo 30-40 % alennuksessa. Teki mieli, äkeästi himotti. Mutta en ostanut. Viime hetkellä muistin, kuinka paha olo konvehtirasian mässyttämisestä tulee ja kuinka paljon siinä on kaloreita.

Juhlasyömisen paradoksi on se, että juhlina ihmiset antavat itselleen luvan syödä, mutta silti ruoka on hyvää vain niukasti annosteltuna. Kaksi ensimmäistä viipaletta itsepaistettua rapeakuorista ranskanleipää voideltuna oliiviöljyllä, johon on sekoitettu murskattua valkosipulia ja (aurinkokuivattua) tomaattia, vievät kielen ja mielen, mutta jo kolmas tai neljäs pala on liikaa. Muuan antiikin ajattelijan kohtuuden ylistys pätee siis tähänkin asiaan.

Kävelin myös viiden kilsan lenkin. Toivon että se palauttaa kroppaa. Sen verran koville rinkan kantaminen otti. Sellaisen urakan jälkeen ei kannata paikalleen jäädä. Kuuntelin kävellessäni Linnunlaulujen toivekonserttia ja totesin taas kerran, että Luontoillankin lintuasiantuntija Juha Laaksonen on kelpo toimittaja.

On jotenkin riehakas olo, mutta samalla sees. Ehkä se johtuu siitä, että olen kokolailla rakastut ja mieltynyt. On sellainen mieli, että elämässä on mahdollisuuksia.

Huh!

Johan oli urakka! Ei pelkästään kaaoksen vuoksi vaan myös siksi, että juureksilla lastatun rinkan kantaminen kävi työstä kinosten keskellä.

En lakkaa ihmettelemästä, miksi autotiet aurataan ennen pyöräteitä. Autolla kyllä pääsee vaaksaisenkin lumen keskellä, mutta kävellen ja etenkin pyörällä tai kickbikellä se on oleellisesti haastavampaa, viimeksi mainitulla itse asiassa täysin mahdotonta.

Nyt on saatava kaurahiutaleita kitusiin kera maidon. Sorruin myös ostamaan torttutaikinaa. Siinä on paitsi haitallisia transrasvoja niin myös ällöttävä möykky energiaa, joka ei laihdutuskuuriini sovi. Neljästä tortusta kertyy noin 800 kilokaloria, mikä vastaa pienen naisen päivittäisestä tarpeesta puolta ja minunkin kulutuksestani kolmasosaa.

No, tuli aherrettua sen verran, että menkööt tällä kertaa. Eihän minun tarvitse tuon 800 kilokalorin haihduttamiseksi kuin kävellä ripeästi (5 km/h) kaksi tuntia ja 40 minuuttia (eli reilut 13 kilometriä) tai hiihtää yli puolitoista tuntia. Pieneltä naiselta vaaditaan saman kuluttamiseksi paljon pitempiä ponnistuksia.

Alkoon on vielä ehdittävä. Jää muuten punaviinikastike tekemättä.

Sataa lunta

Lumi leijailee, maassa on pehmeää jo hyvä kerros. Näyttää tulevan eteläänkin oiva hiihtojoulu.

Söin aamupalaksi kaalimuhennoksen lopun. Niin paljon kuin sitä rakastankin, on neljäs päivä peräkkäin samaa mössöä liikaa. Nyt on kaikki syötävä loppu, joten on tallusteltava kaupoille. Voi itku sitä inhaa ihmisvilinää! Silti valitsen jonkin markettikeskittymän. Tuleepahan käveltyä ja saan kaiken kerralla.

Suklaata en ennen joulua aio kuitenkaan koriin poimia. Sitä tulee näet mutusteltua pelkän huvin vuoksi, mistä ei seuraa kuin kelju olo. Konvehti pitäisi nauttia kerta-annoksena kahvin päälle eikä mussuttaa koko satsia kerralla.

Jokavuotinen Murobbsin jännityskohde Gävlen olkipukki ei pettänyt taaskaan. Joku tuikkasi sen tuleen. Ilta-Sanomat tietää, että "Gävlen pukki pystytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1966. Pian sen tuhopolttamisesta tuli kansanhuvia. Kerran eräs turisti sytytti sen palamaan, koska luuli, että niin pitääkin tehdä."

Ehkä laskettelen vatsaa ennen lähtöä. Olen yrittänyt säästää Ylpeyden ja ennakkoluulon onnelliset sattumat yhteen kokoavan lopun jouluaattoon, mutta en jaksa, itsekuri ei riitä. Luen sen loppuun jo tänään. Ihquu romantiikkaa, joka ei menetä arvoaan edes moneen kertaan kahlattuna!

Juna vei Söpönenän

Söpönenä lähti pohjoiseen. Junan oli määrä lähteä kello 22.10. Se lähti 22.18. Söpönenä seisoi viivytyksen ajan avaran ikkunan äärellä ja näytti haikealta. Minä kulutin kahdeksan ylimääräistä minuuttia kontaten koiraa, hyppien jänistä, piirtäen sylin kokoisia sydämiä alhaalta ylös ja vedellen taskusta pipoa ja ampuen sillä kohti rakkaita simmuja.

Sitten kävelin kotiin rinkan ja suksien kanssa. Tuli hiki.

Ulko-oven takana odotti kotoa kopsahtanut joulukortti. Siinä oli toive, jonka tulkitsin vaateeksi. Taas on syyllinen olo, joulumielessä särö. Jonkun kotonahan tässä kai pitäisi olla ollakseen hyvä ihminen. Yksinäisissä jouluissa on häpeällinen sävy. No, joulun jälkeen sitten.

Yritän joulumielistyä. Nyt se on alkanut!