Sataa lunta

23.12.2009

Lumi leijailee, maassa on pehmeää jo hyvä kerros. Näyttää tulevan eteläänkin oiva hiihtojoulu.

Söin aamupalaksi kaalimuhennoksen lopun. Niin paljon kuin sitä rakastankin, on neljäs päivä peräkkäin samaa mössöä liikaa. Nyt on kaikki syötävä loppu, joten on tallusteltava kaupoille. Voi itku sitä inhaa ihmisvilinää! Silti valitsen jonkin markettikeskittymän. Tuleepahan käveltyä ja saan kaiken kerralla.

Suklaata en ennen joulua aio kuitenkaan koriin poimia. Sitä tulee näet mutusteltua pelkän huvin vuoksi, mistä ei seuraa kuin kelju olo. Konvehti pitäisi nauttia kerta-annoksena kahvin päälle eikä mussuttaa koko satsia kerralla.

Jokavuotinen Murobbsin jännityskohde Gävlen olkipukki ei pettänyt taaskaan. Joku tuikkasi sen tuleen. Ilta-Sanomat tietää, että "Gävlen pukki pystytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1966. Pian sen tuhopolttamisesta tuli kansanhuvia. Kerran eräs turisti sytytti sen palamaan, koska luuli, että niin pitääkin tehdä."

Ehkä laskettelen vatsaa ennen lähtöä. Olen yrittänyt säästää Ylpeyden ja ennakkoluulon onnelliset sattumat yhteen kokoavan lopun jouluaattoon, mutta en jaksa, itsekuri ei riitä. Luen sen loppuun jo tänään. Ihquu romantiikkaa, joka ei menetä arvoaan edes moneen kertaan kahlattuna!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 
Muuan joulu © 2008. Template by BloggerBuster.