Vietän taas joulun yksin, mieluusti.
Kun eilen kävelin tytsyltä kotiin, muuan tyyppi juoksi ohi puoliparrassaan ja succiksissaan. Kova kaveri - tai sitten ei. Hiihdänhän minäkin pakkasesta riippumatta, mutta niskassani on sentään vaatetta monen moista. Succisten alle sen sijaan ei paljon mahdu. Viluiselta kaveri vaikuttikin. Ei tainnut olla kovinkaan kokenut talviurheilija, mutta muuten ulkoasu oli pro. Kaupunkilaisjuonia.
Jokin päätös kaverin statuksesta on tehtävä. Vaatevalinta oli ehkä typerä, mutta myös kova. Siis kova kaveri. Ja vedetään tuo typeräkin pois. Kokematon lienee oikeampi sana. Yli 20 asteen pakkasia on harvoin. Pukeutumisharjoittelu on eteläsuomalaisittain vaikeaa.
Olen ostanut suurimman osan ruoista. Kerran pitäisi vielä jaksaa kauppaan pinnistää. Toivottavasti ruokaa ei ole liikaa. Laatikot teen kertakäyttövuokiin. Työnnän ylijäämän pakkaseen.
Olen pyrkinyt jouluruoan suunnittelussa keveyteen. En tahdo täyttää itseäni tärkkelyksellä tai suklaalla. Kun muistelen menneitä jouluja, yksi päällimmäisistä mieleeni palaavista asioista on ylensyönti. Viime jouluna en siihen sortunut.
Punaista on luvassa paljon punajuurten muodossa. Teen ainakin borssia ja balsamicossa haudutettuja punajuurilohkoja. Saatan väsätä myös punajuuripateeta. Ja rosolliinkin tulee punajuurta. Ja paljon sipulia, paljon enemmän kuin resepteissä ohjeistetaan. Kallisliha on vielä valitsematta. Halpalihana on naudan maksaa ja karjanlanpaistia. Atrian karjalanpaistilihat olivat etukortilla K:ssa neljä euroa. Lidlistä saman Atrian paketin olisi saanut kolmella eurolla.
Jouluruokavalion on tuettava hiihtoherkkyyttä. Joka hetki voi olla hiihtohetki. Vimma voi iskeä milloin vain. Luvatut lämmöt ovat niin komeita, etten malttane ladulta poissa pysyä kuin sen, kun on pakko. Jossain konsertissa saatan käydä. Varpaat ovat monoilusta muussina. Pitää teipata ne kantapäiden lisäksi.
Kello on jo kahdeksan. On ruvettava toimimaan. Tämän kuun opiskelutavoitteesta olen niin paljon myöhässä, että pänttäämiseen on hyvä tovi joulustakin uhrattava. Lisäksi luen ja kuuntelen äänikirjoja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti